Maija Vilkkumaan runo Ei (2003) kertoo nuoren tytön kasvamisesta teini-ikään ja hänen suhteestaan äitiinsä.
Runon puhuja on nuori tyttö, joka kokee äitinsä suojelevuuden elämäänsä rajoittavana. Hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi, koska hän ei saa tehdä samoja asioita kuin muut.
Runon ensimmäisessä säkeistössä tyttö on selvästi vielä nuori, koska hän uskoo keijuihin. Tästä voi päätellä että hän on joutunut elämään eristyksissä jo hyvin pienestä lähtien. Hän ei ilmeisesti edes tiedä ulkomaailmasta kovin paljon, koska ainoat ulkomaailman houkutukset ovat toisessa säkeistössä mainitut meri ja lämpö.
Puhujan äiti pelkää tyttärensä kasvamista ja hänestä luopumista. Tähän syynä on kertosäkeessä mainittu sisko, jonka maailma on niin sanotusti vienyt. Äiti ei halua toistaa siskon kasvatuksessa tekemiä virheitään ja on siksi kohtuuttoman ankara ja ylisuojeleva tytärtään kohtaan ja lukitsee tämän kirjaimellisesti sisälle, kuten runon neljännestä säkeestä käy ilmi.
Perheen elämä on muutenkin vaikeaa. Koska runossa ei äidin ja tyttären lisäksi ole mainittu muita, voidaan päätellä että äiti on yksinhuoltaja. Hänellä on myös todennäköisesti päihdeongelmia, koska hän nukahtaa tupakka suussa viimeisessä säkeistössä.
Äidin ja tytön välit eivät selvästikään ole hyvät. Runon alussa tyttö yrittää ymmärtää äitinsä huolehtimista mutta kasvaessaan vuosi vuodelta halu päästä pois kotoa näkemään maailmaa kasvaa entisestään. Tämä johtaa riitoihin äidin kanssa ja lopulta kotoa karkaamiseen.
Kokonaisuudessaan runon puhujan elämä on ollut aina jatkuvaa yksinäisyyttä ja äidin kanssa riitelyä. Koska hänellä ei juurikaan ole kokemuksia elämästä hän karatessaan sortuu helpommin uusille houkutuksille, mikä johtanee täydelliseen rappioon.
